Mäntybittiäinen alkaa saada lihaa luittensa ympärille. Toinen Bittiäisestä poikiutunut mediaprojekti on jo täydessä vauhdissa: Julmat ja röyhkeät -saippuasarjan ensimmäinen osa on ilmestynyt YouTuben kautta verkkolehdessä! Jee! Ja kuvaukset jatkuvat valtavalla innolla - mutta vähän vähemmän valtavalla taidolla, köh köh... Leikkaukset on järkyttäviä ja aika monta bugia sinne jäi, merkillisiä hyppäyksiä, johtunee siitä kun toi Vista ei oikein kunnolla tue mitään ohjelmia. Kaikkein huonoin siinä on leikata MovieMakerilla!
Joka tapauksessa 8 jaksoa on jo käsikirjoitettuna, ja verkkolehdessäkin jo myös muiden kuin minun matskua. Kyllä tämä tästä.
17. maaliskuuta 2008
21. helmikuuta 2008
Vuodatusta
Poistelin eilen kirjoituksia, jotka liittyivät hyvin vähän mediakasvatukseen mutta enemmänkin opettajuuteen. Nyt seuraa vuodatuksia asiasta.
Mäntybittiäinen on saanut innokkaan vastaanoton vain teoriassa. Käytännössä kukaan muu kuin minä ja musiikin opettaja ei ole kirjoittanut lehteen mitään. Musaopenkaan juttu ei ole artikkeli, vaan tiedote. Hyvä edes niin. Pari palautetta olen saanut, mutta tuskin kovin kannustavia. Vai kuinka:
"Mistäs johtuu, ettei vielä ole saatu artikkeleita? Onko sivut vielä niin tuoreet, vai eikö artikkeleita ole?" - nimim. Squid 11.2.08 (Lehtihän perustettiin 7.2.08. Olisiko se pitänyt julkaista vasta valmiina? Miten? Millainen on valmis verkkolehti?)
"Sivut on äärettömän tyylittömät ja rumat.. Miksi sanoa sivujen olevan valmiit jos sisältöä ei ole? Hyi teitä. " - nimim. en kerro 20.2.2008
Miten päin tässä pitäisi olla? Miten täydellinen heti alkumetreiltä, ei, korjaan: alkumilleiltä? Kertokaa nyt hyvät ihmiset, mitä pitää tehdä, että lehti olisi toimiva sekä kirjoittajien että lukijoiden mielestä.
Se vuodatus: Jospa joku antaisi rakentavaa kritiikkiä! Ja jospa joku muukin tekisi tämän eteen jotain, enkä vain minä... Kun alkujaan tuntui, että lehdelle oli suorastaan tilaus. Miten masinoin muut opet liikkeelle, kun en halua kyselyjeni tulokseksi vain lämmintä kättä ja hyviä aikeita? Voiko Magazinefactoryn formaattia muuttaa (ainakaan osaamatta html-kieltä) ja jos, niin miten? Neuvoja, kiitos!

Tunnisteet:
kritiikki,
mediakasvatus,
Männistön koulu,
mäntybittiäinen,
verkkolehti,
Vierumäki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)