Mediakasvatuksen tulevaisuusskenaario 1: utopia

Mitä on suomalainen mediakasvatus vuonna 2025?

Mediakasvatus-käsitettä ei enää käytetä kuin historiallisessa merkityksessä. Kaikki kasvatus on mediakasvatusta.

Opetusministeriö, poliitikot ja hallintovirkamiehet ovat ottaneet vakavasti eri mediakasvatustahojen ja 2000-luvun alkukymmeninä esittämän huolen mediakasvatuksen tilasta ja rakentaneet strategian heidän ehdotustensa pohjalta. Mediakasvatus kuuluu opettajankoulutukseen pakollisina opintoina, kouluille on luotu mediakasvatuksen sovellusstrategiat kaikkiin aineisiin, ja itse asiassa aineiden rajat ovat hämärtyneet niiden osin sulautuessa mediakasvatukseen.

Vuoden 2025 Suomi katselee säälitellen taaksepäin aikaan, jolloin kansa johtajineen kaiveli päretikulla korviaan ja kuvitteli siten avaavansa globaaleja informaatioyhteyksiä. Vain viidessätoista vuodessa tapahtui kuitenkin kehitys, joka nosti Suomen tietotekniseen, virtuaalitodelliseen ja multimodaaliseen kärkeen koko maailmassa. Tämä kehitys sai alkunsa vuoden 2013 perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksesta, jonka tärkeinä asiantuntijoina toimivat opettajat, mediakasvatuksen tutkijat sekä nuoret oppijat.

Uudet mediat ovat mahdollistaneet myös etäopetuksen lukuun ottamatta joitakin harvoja, lähiopetusta vaativia osa-alueita kuten eräät perinteiset musiikin, kuvataiteen, urheilun ja käsityön menetelmät. Sekä oppilaiden että opettajien käytössä on virtuaalikypärät ja -hansikkaat, joilla voi saada aidonkaltaisen moniaistillisen havainnon opiskeltavasta asiasta, sekä liikeherkät oppialustat, joiden varhaisia versioita testattiin jo 2010-luvun kaupallisissa tietokonepeleissä. Opetus ja opiskelu eivät enää ole aikaan ja paikkaan sidottuja, joten nuoret voivat paremmin sovittaa opiskelunsa ikäkaudelle tyypilliseen myöhäiseen vuorokausirytmiin.

Virtuaaliopetuksen myötä nuorten opiskeluhalukkuus ja koulumyönteisyys ovat kasvaneet huomattavasti, koska virtuaaliopetus on joustavaa ja hauskaa.

Opettajan tehtävä on yhä enemmän ohjaajan, mahdollistajan ja ajattelun virittäjän tehtävä. Opettaja toimii itsenäisten oppijoiden mentorina. Virtuaaliset oppivälineet on mahdollista yhdistää myös yhteiseen virtuaaliluokkatilaan, jossa voidaan toteuttaa yhteisiä projekteja. Oppilaita ja opettajaa edustavat luokassa luonnonmukaiset avatarit.

Työrauhaongelmia ei ole, koska virtuaalikypärät estävät möykkäämisen. Eritysen hankalissa tapauksissa kypärän mikrofonin voi tilapäisesti mykistää ja avatarin passivoida opettajan ohjausyksiköstä.

Fyysinen koulu on silti edellen olemassa, ja sen tehtävä on entistä enemmän ihmisten kohtaamisen mahdollistaminen. Monia asioita voi tehdä etänä, muttei kaikkea. Pitää myös olla yhteisiä tiloja ja tilaisuuksia, yhteistä tekemistä, kohtaamisia kasvokkain sekä henkilökohtaista ohjaamista fyysisessä todellisuudessa. Opettajan työ on silti jo enemmän mentorointia kuin perinteistä katederiopetusta. Oppilas rakentaa itse tiedon portaansa opettajan ohjauksessa.

Opettajan työ jakaantuu virtuaalisiin ja fyysisiin vastaanottoaikoihin, jotka ovat oppilaille/opiskelijoille henkilökohtaisia. Yhteinen (luentotyyppinen) opetus tapahtuu virtuaaliluokassa. Käytettävissä on myös kurssikohtainen 24/7-virtuaaliopettaja, joka vastaa yleisimmin esitettyihin kysymyksiin.

Mitä nuoremmat oppilaat, sitä enemmän fyysistä läsnäoloa. Iän karttuessa myös virtuaaliopetus lisääntyy.

Tekijänoikeuteen liittyvät elokuvien, mainosten ja muun liikkuvan kuvan käytön rajoitukset opetuskäytössä ratkaistiin vuoden 2016 uudessa tekijänoikeuslaissa siten, että ei-kaupallinen opetuskäyttö rinnastetaan yksityiseen kotikäyttöön. Myös lyhyitä katkelmia valmiista materiaalista saa opetustarkoituksessa käyttää uusien teosten luomiseen (esim. scratch-videot, opinnäytetyöt), kunhan katkelmien lähteet on selvästi esitetty katkelman kohdalla tai lopputeksteissä eikä katkelmien kesto ylitä laissa määriteltyä enimmäiskestoa. Näin syntyneitä uusia teoksia ei kuitenkaan saa levittää kaupallisesti.

(Tässä harjoituksena tehtyä ajatusrakennelmaa mediakasvatusopintojen lähiviikonlopulta 20.3.2011)

heliope | Mediakasvatus.fi

heliope Mediakasvatus.fi

Mediaopintoja Turussa

Tämän lukuvuoden 2010-11 aikana on sitten tarkoitus erikoistua mediakasvattajaksi Turun Diakissa.

Tähän mennessä on tullut aika paljonkin uutta asiaa - kaikki tämän viikonlopun linkit pitäisi tutkia hartaasti kotona omalla ajalla. Aion kokeilla tämän blogin syöttämistä Diakissa käytössä olevaan blogiin. Siinä olisi se hyvä puoli, että linkit säilyvät senkin jälkeen, kun opinnot ovat päättyneet - Diak-blogi kun on käytössä vain siihen asti.

Tänä päivänä (tänä yönä): haja-ajatuksia

Mediakasvatus, tai paremmin median teko, on lumivyöry, jonka opettaja voi vain saattaa liikkeelle. No, onneksi sitä voi ohjata vähän paremmin kuin oikeaa lumivyöryä, ettei tässä ihan työttömäksi joudu.

Jospa vihdoin asiaan?

Olen laiminlyönyt tämän blogin, koska sen poikaset ovat viekoitelleet ajatukseni muille raiteille. Tällä hetkellä muita (tästä lähteneitä) blogihaaroja on kolme, poisluettuna tämä ja Vierumäen Torvi (voisiko sen jo haudata?).

Julmia ja Röyhkeitä on nyt kirjoitettu 8 jaksoa ja jatkopaine on kova; valitettavasti 2. jakson julkaisu viivästyy, koska (upouusi!) tietsikkani on huollossa. Näytönohjain vähintään poksahti.

Lisäksi pitäisi mietiskellä "yhteistä" elokuvaprojektia Viljo-gaalaan - tänä vuonna se näyttäisi kulkevan nimellä Järjestyssäännot, kunhan vain saisi ajalliseksi tehdä sen. Ei niin, ettei Vilijo täyttyisi oppilasprojekteista ihan riittämiin... joitain oikein hyviäkin on luvassa! Mutta pitäähän opettajienkin puolelta tulla jotain, että koulun Viljo jää koululle!

Siitäpä huonot uutiset: loistavan Nissisen Villen (painakaa nimi mieleen!) tekemä alkuperäinen Viljo-patsas on edelleenkin kadoksissa viime kesän remontista lähtien! Apuuuva!

Ja sitten vielä pitäisi miettiä nettilehden juttu seuraavalle Mediapilarien oppijaksolle. Eiköhän se syntyne tässä sivussa -laadusta en tosin mene takuuseen. Kun pitää mediakasvattaa tässä välissä myös.

Ny meen kattomaan, saisinko kirjoitettua lisäjakson kauniisiin ja röyhkeisiin.

Pikku hiljaa

Mäntybittiäinen alkaa saada lihaa luittensa ympärille. Toinen Bittiäisestä poikiutunut mediaprojekti on jo täydessä vauhdissa: Julmat ja röyhkeät -saippuasarjan ensimmäinen osa on ilmestynyt YouTuben kautta verkkolehdessä! Jee! Ja kuvaukset jatkuvat valtavalla innolla - mutta vähän vähemmän valtavalla taidolla, köh köh... Leikkaukset on järkyttäviä ja aika monta bugia sinne jäi, merkillisiä hyppäyksiä, johtunee siitä kun toi Vista ei oikein kunnolla tue mitään ohjelmia. Kaikkein huonoin siinä on leikata MovieMakerilla!

Joka tapauksessa 8 jaksoa on jo käsikirjoitettuna, ja verkkolehdessäkin jo myös muiden kuin minun matskua. Kyllä tämä tästä.

Vuodatusta

Poistelin eilen kirjoituksia, jotka liittyivät hyvin vähän mediakasvatukseen mutta enemmänkin opettajuuteen. Nyt seuraa vuodatuksia asiasta.

Mäntybittiäinen on saanut innokkaan vastaanoton vain teoriassa. Käytännössä kukaan muu kuin minä ja musiikin opettaja ei ole kirjoittanut lehteen mitään. Musaopenkaan juttu ei ole artikkeli, vaan tiedote. Hyvä edes niin. Pari palautetta olen saanut, mutta tuskin kovin kannustavia. Vai kuinka:

"Mistäs johtuu, ettei vielä ole saatu artikkeleita? Onko sivut vielä niin tuoreet, vai eikö artikkeleita ole?" - nimim. Squid 11.2.08 (Lehtihän perustettiin 7.2.08. Olisiko se pitänyt julkaista vasta valmiina? Miten? Millainen on valmis verkkolehti?)

"Sivut on äärettömän tyylittömät ja rumat.. Miksi sanoa sivujen olevan valmiit jos sisältöä ei ole? Hyi teitä. " - nimim. en kerro 20.2.2008

Miten päin tässä pitäisi olla? Miten täydellinen heti alkumetreiltä, ei, korjaan: alkumilleiltä? Kertokaa nyt hyvät ihmiset, mitä pitää tehdä, että lehti olisi toimiva sekä kirjoittajien että lukijoiden mielestä.

Se vuodatus: Jospa joku antaisi rakentavaa kritiikkiä! Ja jospa joku muukin tekisi tämän eteen jotain, enkä vain minä... Kun alkujaan tuntui, että lehdelle oli suorastaan tilaus. Miten masinoin muut opet liikkeelle, kun en halua kyselyjeni tulokseksi vain lämmintä kättä ja hyviä aikeita? Voiko Magazinefactoryn formaattia muuttaa (ainakaan osaamatta html-kieltä) ja jos, niin miten? Neuvoja, kiitos!

Noloa.

Niin, Mäntybittiäisessä on jo peräti neljä artikkelia.

Kaikki itse kirjoittamiani. (Tosin käsite "artikkeli" on tässä hyvin väljä.)

Eivät kaikki mutta hyvin monet kollegat ovat olleet vähintäänkin kiinnostuneita lehden teosta. Moni oppilas on suorastaan vaatinut päästä toimittajaksi. Moni ope ja oppilas on jo kertonut suunnitelmistaan, mitä aikoo lehdessä julkaista. Ja silti.

Onko ihmisillä niin kauhea rimakauhu jopa jonkun nettilehden suhteen? Ovatko he todellakin niin paljon työllistetympiä (kaikki!) kuin minä, pienen lapsen yksinhuoltaja? (Huom. kirjoitan tätä klo 22.04.) Vai elänkö tosiaankin pää jossain boheemissa pilvessä, enkä vain ymmärrä, mikä on oikeasti tärkeää? Vai odotanko vain näkyvää tulosta liian nopeasti?

Palauttakaa nyt joku minut maanpinnalle, ja pian.

Minusta kun nettilehden avulla voi yhdistää huvin ja hyödyn. Motivoida itseään ja oppilaita. Onhan meidän (Männistön koulun) yhteinen spektaakkeli, Viljo-gaalakin, masinoinut liikkeelle melkoisen huikean mediataiteen vyöryn noin olosuhteet huomioon ottaen. Miksei yhtä hyvin nettilehti voisi innoittaa ihmisiä opiskelemaan paremmin biologiaa, englantia, fysiikkaa...

Ehkä olen vain kärsimätön. Huoh. Mutta on aika kurjaa kirjoitella artikkeleita lehteen yksin.

Yksi parhaita ideoita, mitä lehdentäytteeksi on syntynyt, on jatkokertomus videodraamana. Ja siihen tekijät ovat varmasti kykeneviä, oman kasiluokkien mediataiteen ryhmän neropattitytöt. Heillä on sitä draaman ja huumorin tajua sekä kykyä suunnitelmalliseen työskentelyyn, mitä tällaisessa projektissa tarvitaankin. (Toivottavasti en taas odota liikoja.)

Pitäisikö tässä päätoimittajana ryhtyä oikein virkaintoiseksi ja asettaa ihmisille deadlineja (ja millähän lihaksilla)? Taitaisi olla koko lehden loppu. Eikä tulokseksi jäisi kuin se kasiluokkalaisten toteamus, kun ohjausdemonstraation annettuani kysyin, mitä he olivat oppineet. Vastaus: että ohjaaja tosiaan huutaa koko ajan.

Tämä vain harmittaa

että muuten ihan mukavilla ja helppokäyttöisillä Magazinefactory-sivuilla ei oikeastaan ollenkaan pysty muokkaamaan sivujen ulkonäköä. On vain pari hassua vaihtoehtoa. Onko tähän kellään viisaalla bittinikkarilla antaa aloittelijanörtille neuvoa?

Etusivu kun on lievästi sanoen kökkö. Haluaisin kokeilla jotain muuta kuin vain annettuja vaihtoehtoja. Sitä paitsi en ole ihan selvillä siitä, mihin omat valintani (päätoimittajana) edes vaikuttavat: kun olen valinnut eri fontteja tai värejä taustoihin tai otsikoihin, ja tallentanut ne, mikään ei ole muuttunut. (Ja vaihtoehtoja on tosi vähän! Voiko tähän vaikuttaa?)

Mäntybittiäinen lentää!

Tänään on se päivä, jolloin Mäntybittiäinen virallisesti näkee päivänvalon. Ja linkkihän oli siis:
http://www2.edu.fi/magazinefactory/magazines/mantybittiainen/

Tämä komistus lehdeksi sisältää jo peräti kaksi artikkelia, molemmat tosin allekirjoittaneelta peräisin. Jos niitä nyt artikkeleiksi voi kutsua.

Mutta innostus on ollut käsinkosketeltavaa, aivan selvästi tälle on ollut tilaus. Musaope aikoo käyttää Bittiäistä opetuksensa välineenä, ja moni muukin on halunnut toimittajaoikeudet jo nyt. Oppilailta on tullut loistavia ideoita (ei tosin nimeksi, nimikilpailun anti oli lievästi sanoen murheellinen. Voittanut ehdotus tuli äikänope Vililtä) mm. valituspalstasta sekä viikoittaisesta jatkokertomuksesta - eikä suinkaan kirjallisena, vaan videomuodossa! Tiedossa on siis saippuaoopperaa niin, että korvista pursuaa. Alustavien ideointituokioiden perusteella korvista pursuaa myös massoittain käsikirjoittajaneroja.

Kiva saada jokin pitkäjänteinen projekti käyntiin! Jotain tällaista tässä on kaivattukin. Kunhan alkuinnostus ja -ideat vain saisi hyödynnettyä, ja innon jatkumaan.

Vihdoinkin edistystä!

Tänään lähetin rekisteröintihakemuksen Magazinefactoryyn. Lehtemme nimeksi on tulossa Mäntybittiäinen - nimi ei kuitenkaan ole oppilaan keksimä vaan äidinkielenopen. Oppilaille suunnatusta kilpailusta jäi käteen varsin laiha anti, ehdotukset olivat harmillisen mielikuvituksettomia tai vain keskinkertaisia. Osaa voi ehkä käyttää palstojen otsikkoina.

Opettajat osoittavat hyvin vaihtelevaa kiinnostusta, sehän oli selväkin. Jotkut pitävät kaikkea ylimääräistä vaivannäköä hirvittävänä mörkönä, jopa silloin kun vaiva ei koidu heidän nähtäväkseen. Toiset ovat innolla ottaneet vastaan mahdollisuuden laajentaa opetusta tietoverkkoon. Näin kai aina.

Jään odottamaan salasanoja, että päästään tositoimiin.

Mediakasvatuskimpaleeseen P.S.

Eräät kollegani muuten ehdottivat, että lehden nimiehdotuskilpailu järjestettäisiin vasta ystävänpäivähörhöilyjen yhteydessä. Miksi ihmeessä? Miten verkkolehti ystävänpäivään liittyy? Ja pitävätkö he verkkolehteä yhtä tyhjänpäiväisenä hupina kuin ystävänpäivän temppurataa? Olen pettynyt.

Sitä paitsi en millään saattaisi odottaa kahta viikkoa (!), jotta saisin käynnistettyä lehtemme. Miksi, kun se käy suit sait jo nyt?

Ja miksi ihmeessä kaikki opet aina ajattelevat kaikkea "ylimääräistä" suurena vaivana, kun se voisi olla koko työn suola? Kuka ihmeen täysjärkinen tekisi tätä työtä MUUTEN KUIN kutsumuksesta? Kysyn vain. Että verkkolehden nimen keksiminenkin on muka niin iso sirkus (ja hah!) että se pitää yhdistää toiseen sirkukseen, ystävänpäivään.

Anteeksi kyyniset kommenttini, jopa aiemmin kehumiani kollegoja on tietysti moneksi, ja ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki. Mutta onneksi suurin osa kollegoistani otti verkkolehden ajatuksen suorastaan imaisemalla vastaan.

Terv., hitsivie, kohta henkeen ja vereen mediakasvattaja!

Kimpale nimeltä MEDIAKASVATUS

- Kaiken se voittaa, kaiken se käy läpi...

Rantauduin tiistaina Mediakasvattajan peruspilarit -kurssilta Vierumäeltä, oma koulu odotti taas seuraavana päivänä. Pää oli sekaisin ja täynnä uusia ideoita - kaiketi onnistuneen koulutusjakson merkki. Ajattelin, että saamamme kotitehtävä(t) olivat melkoinen Mount Everest kiivettäväksi - luoda nyt nettiprojekti jonkin ryhmän (minkä?) kanssa muun opetuksen sivussa, ja että vielä pitäisi blogata ja pohdiskella mediakasvatusta kouluissa.

Yön kun nukuin yli, niin jopas loksahtivat palaset kohdalleen. Ihan kuin olisin hyvinkin suunnitellut koko projektin, täräytin opettajahuoneen pöytään nyrkin nimeltä Koulun Oma Verkkolehti. Yksinkertaista ja valmiiksi tarjoiltua Vierumäen kurssilta, minä vain korjaan kunnian, kiitos!

Koska kollegani Männistössä ovat niin avarakatseisia, ihania, rohkeita, rempseitä ja riemastuttavia, kaikki ottivat ajatuksen verkkolehdestä vallan innostuneina vastaan! No, aika näyttää, kuinka moni on lopulta valmis toimittajaksi koulun lehteen (minä armoitettuna päätoimittajana, ainoana joka ei tehtävästä kieltäytynyt...)

Rakenne: Luon koulun lehden sivut ja katon pikkasen perään.

Köksäopet pitää ruokapalstaa, kässäopet antaa nikkarointi- yms. vinkkejä; urheilu-uutisia riittää aina, ja koulun uutisista saa "kotimaan palstan", muista ulkomaat. Palstat ja kolumnit on vielä teon alla. Voitaisiin julkaista oppilaiden aineita, kuvia oppilastöistä, valokuvia sekä videoita. Oppilailta voisi tulla mielipidekirjoituksia (SENSUROITUINA tietenkin...). Musaope lupasi jo laittaa koko opetusmateriaalinsa lehteen tyyliin "kas tässä musiikkilinkit, opetelkaa nämä!"...

Erittäin hyvän vastaanoton sai siis yhteinen verkkolehtemme, mutta vasta aika näyttää, kuka todella osallistuu lehden tekoon, kuka ei. En kuitenkaan pidä lehden tekoa niin isona urakkana, ettenkö selviäisi siitä vaikka yksinkin, mutta torsoksi se jää, jos muiden aineiden opet eivät siihen osallistu.

Mediakasvatuksesta ja peruskoulusta lisää myöhemmin, se on niin taas iso kimpale, etten halua sillä ryydyttää lukijoitani tällä kertaa. Mutta kohta täältä pesee!