Vuodatusta

Poistelin eilen kirjoituksia, jotka liittyivät hyvin vähän mediakasvatukseen mutta enemmänkin opettajuuteen. Nyt seuraa vuodatuksia asiasta.

Mäntybittiäinen on saanut innokkaan vastaanoton vain teoriassa. Käytännössä kukaan muu kuin minä ja musiikin opettaja ei ole kirjoittanut lehteen mitään. Musaopenkaan juttu ei ole artikkeli, vaan tiedote. Hyvä edes niin. Pari palautetta olen saanut, mutta tuskin kovin kannustavia. Vai kuinka:

"Mistäs johtuu, ettei vielä ole saatu artikkeleita? Onko sivut vielä niin tuoreet, vai eikö artikkeleita ole?" - nimim. Squid 11.2.08 (Lehtihän perustettiin 7.2.08. Olisiko se pitänyt julkaista vasta valmiina? Miten? Millainen on valmis verkkolehti?)

"Sivut on äärettömän tyylittömät ja rumat.. Miksi sanoa sivujen olevan valmiit jos sisältöä ei ole? Hyi teitä. " - nimim. en kerro 20.2.2008

Miten päin tässä pitäisi olla? Miten täydellinen heti alkumetreiltä, ei, korjaan: alkumilleiltä? Kertokaa nyt hyvät ihmiset, mitä pitää tehdä, että lehti olisi toimiva sekä kirjoittajien että lukijoiden mielestä.

Se vuodatus: Jospa joku antaisi rakentavaa kritiikkiä! Ja jospa joku muukin tekisi tämän eteen jotain, enkä vain minä... Kun alkujaan tuntui, että lehdelle oli suorastaan tilaus. Miten masinoin muut opet liikkeelle, kun en halua kyselyjeni tulokseksi vain lämmintä kättä ja hyviä aikeita? Voiko Magazinefactoryn formaattia muuttaa (ainakaan osaamatta html-kieltä) ja jos, niin miten? Neuvoja, kiitos!

Noloa.

Niin, Mäntybittiäisessä on jo peräti neljä artikkelia.

Kaikki itse kirjoittamiani. (Tosin käsite "artikkeli" on tässä hyvin väljä.)

Eivät kaikki mutta hyvin monet kollegat ovat olleet vähintäänkin kiinnostuneita lehden teosta. Moni oppilas on suorastaan vaatinut päästä toimittajaksi. Moni ope ja oppilas on jo kertonut suunnitelmistaan, mitä aikoo lehdessä julkaista. Ja silti.

Onko ihmisillä niin kauhea rimakauhu jopa jonkun nettilehden suhteen? Ovatko he todellakin niin paljon työllistetympiä (kaikki!) kuin minä, pienen lapsen yksinhuoltaja? (Huom. kirjoitan tätä klo 22.04.) Vai elänkö tosiaankin pää jossain boheemissa pilvessä, enkä vain ymmärrä, mikä on oikeasti tärkeää? Vai odotanko vain näkyvää tulosta liian nopeasti?

Palauttakaa nyt joku minut maanpinnalle, ja pian.

Minusta kun nettilehden avulla voi yhdistää huvin ja hyödyn. Motivoida itseään ja oppilaita. Onhan meidän (Männistön koulun) yhteinen spektaakkeli, Viljo-gaalakin, masinoinut liikkeelle melkoisen huikean mediataiteen vyöryn noin olosuhteet huomioon ottaen. Miksei yhtä hyvin nettilehti voisi innoittaa ihmisiä opiskelemaan paremmin biologiaa, englantia, fysiikkaa...

Ehkä olen vain kärsimätön. Huoh. Mutta on aika kurjaa kirjoitella artikkeleita lehteen yksin.

Yksi parhaita ideoita, mitä lehdentäytteeksi on syntynyt, on jatkokertomus videodraamana. Ja siihen tekijät ovat varmasti kykeneviä, oman kasiluokkien mediataiteen ryhmän neropattitytöt. Heillä on sitä draaman ja huumorin tajua sekä kykyä suunnitelmalliseen työskentelyyn, mitä tällaisessa projektissa tarvitaankin. (Toivottavasti en taas odota liikoja.)

Pitäisikö tässä päätoimittajana ryhtyä oikein virkaintoiseksi ja asettaa ihmisille deadlineja (ja millähän lihaksilla)? Taitaisi olla koko lehden loppu. Eikä tulokseksi jäisi kuin se kasiluokkalaisten toteamus, kun ohjausdemonstraation annettuani kysyin, mitä he olivat oppineet. Vastaus: että ohjaaja tosiaan huutaa koko ajan.